Vesa Kullervo syntyi 17. helmikuuta 1963 kymmenentenä lapsena Heikin ja Bettyn katraaseen. Hänellä oli Downin oireyhtymä ja siihen liittyen synnynnäinen sydänvika ja ahtautta hengitysteissä. Hän sai Down -vauvoille tyypilliseen tapaan herkästi nuhaa ja kuumetta ja joutui useamman kerran sairaalaan Rovaniemelle asti. Siellä hän myös menehtyi 15. huhtikuuta 1965, reilun kahden vuoden iässä. Jos hän eläisi, hän täyttäisi tätä kirjoitettaessa pian 60 vuotta.
Vesa ei ehtinyt oppia kävelemään eikä puhumaan, mutta oli vilkas ja iloinen pellavapää, istui rattaissa ja liikkui pirtissä pyörittämällä käsillään rattaidensa takapyöriä ja oli menossa mukana omalla tavallaan.
Vesalla oli mongoloidille (tätä ilmausta tuohon aikaan meilläkin käytettiin) tyypillisiä ulkoisia tunnusmerkkejä kuten pyöreät kasvot, silmänurkan luomipoimu ja paksu kieli, joka ei tahtonut mahtua suuhun. Hänellä sanottiin olevan sydämen liikakasvua, joka aiheutti ”linnunrinnan”, eli rintakehä oli koholla. Hänen lonkkansa olivat yliliikkuvat ja hän tuskin olisi kyennyt kävelemään normaalisti. Vesan oli tärkeää saada lääkkeensä tiettyyn aikaan päivästä ja pitkään hänen poismenonsa jälkeenkin oli mielessä, että onhan sille Vesalle annettu lääkkeet.
Betty yhdisti Vesan kehitysvamman tuohon aikaan tienvarsille ruiskutettuihin vesakkomyrkkyihin, hän kun sattui ajamaan raskaana ollessaan Aholaan polkupyörällä samaan aikaan, kun myrkkyä tupruttava auto oli liikkeellä. Ulkoisen tekijän osuudelle antoi lisäpontta se, että myös naapuriin, Arvontalolle, syntyi samaan aikaan Down -vauva. Missä määrin Vesaa tutkittiin ja Bettylle asiaa selvitettiin, ei ole tiedossa. Kromosomihäiriöstä, Downin oireyhtymän ilmeisimmästä aiheuttajasta, en muista koskaan puhutun.
Vesa tarvitsi ja myöskin sai paljon huolenpitoa ja hoivaa. Niinpä hänestä ehti tulla koko perheen lellikki ja erityisen rakastettu lapsi. Vesan lähtö oli suuri suru paitsi Heikille ja Bettylle, myös meille lapsille. Vesalle jätettiin hyvästit kirkonkylän hautausmaalla, saattamassa olivat perheen ja kummien lisäksi monet sukulaiset ja naapurit. Raskain mielin Heikki kantoi sylissään Vesan pientä valkoista arkkua ja saatteli lapsensa hautaan asti.
(Tuulan kynästä 29.1.2023)
Vesan hautajaiset huhtikuussa 1965
Vesan hautakumpu
